Aukusti-puisto


Aukusti-puisto



Aukustipuisto on useiden jalasjärveläisten yritysten, yhdistysten sekä yksityishenkilöiden yhteinen hanke jonka tavoitteena on synnyttää monipuolinen liikuntapaikka Lumiahon kentälle.

Aukustipuistohankkeessa on kyse tietynlaisesta hyvän kierteestä, joka syntyy kun ryhmä ihmisiä ja yrityksiä laittaa sivuseikat sivuun ja keskittyy tekemään. Yksi hyvä juttu tuo tykö muita hyviä juttuja, joku tarjoutuu auttamaan ja tällä tavoin saamme pilkahduksen aidosta yhteisöllisyydestä.

Hankkeen perustaksi on kerätty varoja useilta lahjoittajilta ja yrityksiltä jotka ovat kantaneet kortensa kekoon. erityismaininnan ansaitsee Parkanon Säästöpankkisäätiö, joka rahoitti Lumiahon kentälle 2019 noussutta salibandykaukaloa 5000 eurolla.

Aukustipuiston projekti jatkuu: seuraavaksi yritämme kerätä varoja lasten leikkipuistoon ja ulkoliikuntapaikkaan. tulevaisuudessa tontille voisi nousta vaikka minigolfrata tai jäätelökioski.
Jos olet kiinnostunut hankkeen etenemisestä tai siinä mukana olemisesta, täytä lomake TÄÄLLÄ.

LUMIAHOSTA:

Lumiaho on syystä ollut tyhjillään vuosikymmeniä: kentällä oli vielä 70-80 -luvulla korjaamo-/huoltoasematoimintaa ja maaperässä on aina epäilty olevan jotain joka voisi monimutkaistaa mahdollisia rakennusprosesseja. 2000 -luvun alussa Jalasjärven kunta antoi nuorisovaltuuston rakentaa alueelle aktiviteettipaikan, josta etenkin skeittipuisto muistetaan nuorten keskuudessa lämmöllä. Se rakennettiin uudestaan intohimoisten aktiivien toimesta moneen otteeseen. Lopuksi puisto piti purkaa koska kunnallisessa byrokratiassa liikuntapaikkojen on täytettävä standardit joita tämä ei täyttänyt. Nykyään skeittipaikkana toimii uusi betoninen skeittiparkki toisella puolen lamminjärveä.

Kurikan kaupunki on tehnyt talvikaudella 2019-2020 lumiahon maaperän tutkimisesta, tavoitteena selvittää mitä sille on tehtävä. Tämä on ydintärkeässä roolissa kun puistosuunnitelmaa jatketaan: kaikki projektit joissa maaperää lähdetään kaivamaan edellyttävät tietoa maaperän tilasta.